Webber tiimi

Yrityksemme on perustanut Kolme nuorta yrittäjää.

Olemme sitoutuneita kehittämään huippuluokan peli- ja toimistotuotteita, jotta voimme tehdä työympäristöstäsi entistä järjestelmällisemmän. Samalla meille on tärkeää helpottaa ihmisten elämää ja parantaa sitä tuotteidemme avulla.

Olemme seuranneet videopeliteollisuuden kehitystä aina tähän päivään asti. Muistamme ne ajat, kun pelasimme Crash Bandicootia PlayStation 1:llä ystävien kanssa sadepäivinä. Muistamme myös ne hetket, kun valvoimme aamuyöhön asti pelatessamme World of Warcraftin tai Runescapea aamuyöhön.

Videopeliala on kasvanut miljardien dollarien teollisuudeksi, ja olemme olleet mukana sen pitkässä matkassa. Odotamme innolla alan jatkuvaa kasvua ja olemme ylpeitä siitä, että voimme olla osallisena siihen kehittämällä tuotteitamme sekä pelaajille että toimistokäyttöön.

 

Toni Ryöppy

WEBBERIN PERUSTAJA JA CEO

Olen ollut kiinnostunut videopeleistä niin kauan kuin muistan, ja samalla olen aina ollut perfektionisti pienestä pitäen. Nämä kaksi piirrettä ovat yhdistyneet monin tavoin, kuten sen suhteen, millaisessa järjestyksessä ja kuinka siistinä pidin hahmoni inventaariota tai pankkia eri videopeleissä. Samoin halusin pitää tietokonepöytäni tosielämässä aina siistinä ja järjestyksessä.

Kaapeleiden järjestäminen on aina ollut yksi suurimmista haasteistani, koska aina kun päivitin laitteistoa, jouduin purkamaan huolella järjestetyt kaapelit. Perfektionistin silmään markkinoilta ei koskaan löytynyt tarpeeksi siistiä tai minimalistista tuotetta kaapeleiden hallintaan. Webber-kaapelinhallintaverkko on ensimmäinen askel kohti helpompaa ja järjestelmällisempää elämää, ja se auttaa minua pitämään kaapelit hallinnassa.

Risto "Ride" Mikkola

CMO - SOSIAALISEN MEDIAN JOHTAJA

Kun tehdään jotain, niin tehdään se kunnolla. Siitä annan sanani!

Arttu Hilli

PERUSTAJA

Mottoni on aina ollut ”kaikki tapahtuu syystä”. Ja tällä kertaa se tuntuu osuneen kohdalleen täydellisesti. Olemme luomassa jotain todella erityistä yhdessä jätkien sekä teidän avullanne.

Kimi Vierre

PERUSTAJA

Rakastan kaikkea uutta teknologiaa ja kaikkea siihen liittyvää. Ja mikä voisi olla parempaa kuin luoda tuotteita, jotka korostavat ja edistävät näiden teknologisten laitteiden käyttöä tai niiden lisälaitteiden organisointia? Eikö niin!

Tariinamme

ARVOSTAMME INNOVAATIOTA, TINKIMÄTTÖMYYTTÄ, INTOHIMOA SEKÄ EPÄITSEKKYYTTÄ PALVELLAKSEMME ASIAKKAITAMME MAHDOLLISIMMAN HYVIN.

Olemme siis täällä kylmässä pohjoisessa Suomessa sijaitseva yritys. Näimme ja koimme ongelman ja halusimme jotain, jota ei ollut olemassa: kaapelinhallintatuotteita, jotka tuntuivat kuin tulleet suoraan tulevaisuudesta tai toiselta planeetalta!

Nyt valmistamme vaikuttavia huipputuotteita, jotka keskittyvät kaapeleiden hallintaan sekä työpisteen- että peliasetupien organisointiin. Intohimomme on aina kietoutunut eleganssiin ja yksinkertaisuuteen.

Siksi pyrimme mullistamaan sen, miten käytämme ja rakennamme työpisteemme sekä peliasetuksemme. Siksi olemme julkaisseet ja tulemme julkaisemaan tuotteita, jotka korostavat näitä ominaisuuksia.

Loimme Webber-brändin ratkaisuna kaikkeen tähän. Tuotekehitys on meille jatkuva prosessi, ja aiomme rakentaa Webber-brändiä yhdessä panoksesi ja yhteistyösi avulla. Kuuntelemme kaikkea palautetta, teemme muutoksia ja parannuksia kokemuksesi perusteella. Haluamme rakentaa yhteisön, ja ilman teitä emme olisi mitään.

Tsekkaa tuotteemme tästä ja kerro mitä oot mieltä!

MAHTAVAT KUMPPANIMME

AUTTAMASSA RAKENTAMAAN PAREMPIA SETUPEJA SEKÄ TOIMISTOJA.

KATSO VILKAISU MAAILMAAMME

Galleria